Runotorstai: Virallinen

Tämän runotorstain haastesana on "virallinen".


VIRALLINEN

Talvi vapisee virattomana
Virkaatekevä virallinen kevät

Jännitämme:
          Virkoaako silmujaan virkkaava koivu?

Viriilin viraali västäräkin rääkäisy
Äänettömälle ei täällä enää mitään
           virkaa

                                                -PJ-

Runotorstai: Ruutu

Rasti ruutuun
Ämpärilista täyttyy hurjaa tahtia
Nyt olen nähnyt aavikon ja beduiinin
(ja ostanut paljon aavikkoteemaisia, muovisia souveniireja)

Kameran ruudulla
dyynien kaikkivoipa upotus
litistyy kaksiulotteiseksi

Aseen laukaus
lähtöruudussa
Valmiina tai ei,
paikoilleni en jää,
                   
                      hep


-PJ-

Käänne

Tammikuu. Kaunis, uusi lumi ja uusi vuosi. Tässä kolmiosainen runo uuden alun inspiroimana!
Mukavaa talvista tammikuuta kaikille lukijoilleni <3


Käänne

I

Kauriit kääntyvät piirillä
Ravut tanssivat polkkaa
                        n i r e p a k a t

Objekti, joka ei ole pyöreä
vaan soikulainen, navoiltaan lässähtänyt
pyörii sittenkin

Tulkoon valo


II

Lumen ensimmäisenä päivänä
kahlaan vuoden halki
pehmein aivoin

En tahdo mitään

Vain hileiden utu
siellä missä taivaan portti

aukeaa latvojen hapsuihin


III

Hän kirjoittaa työpaikalla runoja
Syö voisilmäpullaa suu auki
Tuijottaa kauniita vastaantulevia
Lentää velaksi paikkaan A
Laulaa niin että keuhkot kaikuu

Lääkitys ei auttanut

Potilaassa on tapahtunut käänne parempaan

-PJ-

Kesätauon päätös paluulla Runotorstain äärelle

Metsä on häkellyttävän vihreä ja sen lehvästö
kuin Grimmin saduista
Kutsuva ja mahtipontinen
niin yhtenevä, ettei tiedä missä on,
minne mennä, mistä tulla,
ja pääseekö täältä pois
Mutta kuka täältä haluaisi
lumotusta vehreydestä
Satakielet ovat seireenejä
ja haluan nukahtaa sammaleelle
tai vaikka kalliolle
Se ei ole kova
Se on metsän sydän

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kesässä on se että
koko elämä läpileikkaantuu joka vuosi
Ei kukaan muista
lapsuutensa marraskuita, teinivuosien helmikuista nyt puhumattakaan

-PJ-

Runotorstai: Ötökkä

Oikeastaan tämä runo on jo muutama vuosi sitten kirjoitettu otsikolla "Perspektiivi", mutta koska se tuli heti mieleeni tämän päivän haastesanasta, lainaan sen arkistoistani blogiini tänään:

Ihminen

täyttää tilan

ollessaan läsnä

edessäsi

Ja etäisyys

Miten pienenä juokseekaan

Ihminen

Muurahaisena seinien vierustoja,

turvaton

Sinulle suuri,

maailmalle ihminen pienellä i:llä,

joku, kuka-se-olikaan

Kuka olet,

moniulotteinen?

-PJ-

Runotorstai: Kaunis

Koira kallistaa kauniisti päätään
kun kerron sille että se on varmasti 
maailman paras labradoori
ja että pehmeämpää päätä saa hakea

Se ei tiedä olevansa ihmisen mielestä kaunis
Mutta sen se tietää että ihmistä voi vedellä naruista
kun kallistaa kaunista päätään oikeassa kohtaa

Illalla olohuoneessa rauhoittava ääni 
kun se kauniilla purukalustollaan
järsii luuta ja maiskuttaa


-PJ-

Elämästä

Viimeisin runokirjalöytöni kirjastosta oli Mirkka Rekolan runous. Sieltä löytyi muutamia helmiä, esimerkkinä tämä tiivis ja pelkistetty kuvaelma ihmisen elosta ja olosta... Ja tähänkin on kauniisti sidottu luontokuvaus loppuun, onhan ihminen osa luontoa. 

Mutta minähän elän yhä

                        tahtomattanikin,

minä joka todistan tämän ruumiillani

ja seison täällä

kuin seisoisin hautani edessä.

Minä katson

että jokaisessa auringonlaskussa

on koko menneen päivän loisto.

-Mirkka Rekola-

Pidin tuosta kovasti, entä te, hyvät lukijat?