Pieni henkilökohtainen muisto tällä kertaa: vuonna 2003 pidin uuden kämppikseni kanssa tupaantuliaiset. Paljon hyviä ystäviä, naurua, herkkuja, keskustelua. Saimme myös ihanan paljon tuparilahjoja vierailta. Kaksi ystävääni, joita en siinä vaiheessa ollut edes tuntenut kovin kauaa, toivat minulle lahjaksi yllä näkyvän Bo Carpelanin kokoelman. Se oli paras tuparilahja kaikista, ja on kulkenut mukanani asunnosta toiseen, maasta toiseen, kaupungista toiseen. Luulen että kiintymykseni tähän kirjaan on puoliksi sen loistavasta sisällöstä ja puoliksi sen antajien ajattelevaisuudesta ja "yllättävästä" minun niin hyvin tuntemisestani lyhyen tuttavuuden jälkeen johtuvaa. En rakasta tavaraa ja materiaa, mutta rakastan sitä että tavaroista tulee mieleen rakkaita ihmisiä vuosien takaa.
Carpelanin kokoelman nimi osuu naulan kantaan. Runot ovat tarkkoja mutta kuitenkin avoimia, älykkäitä mutta äärimmäisen herkkiä, niistä jään joka kerta miettimään runoissa mainittujen ihmisten persoonaa ja taustaa. Näissä runoissa aukeaa taivas ja paljon muutakin!
Minä olen kesäillassa
olen väistyvässä valossa
hiljaisella taivaalla
silmänräpäyksen ikuisuuden
ennen kuin päivä ehtii tänne
sinä vielä vierelläni
aamu ja illan sarastus
ja sanomaton jota kuuntelemme
meille yhteinen
lyhyessä selkeässä elämässä
- Bo Carpelan-
Rakastan yllä olevan viimeistä fraasia. Lyhyessä selkeässä elämässä. Se kiteyttää koko runon tunnelman mestarimaisen napakasti, ja mitätöi turhat dramatisoinnit ihmiselämän koukeroista tarpeettomiksi. Ah miten elämän perusasiat voikin kiteyttää muutamaan riviin!! <3
Olisi vain vähän kipeä
makaisi vuoteessaan
yöpöydällä puolukkamehua
saisi lukea jännittävää kirjaa
eikä piittaisi mistään muusta,
torkahtelisi tämän tästä
kuuntelisi hajamielisenä
putoavan lumen ääntä,
hidasta, ulkoa.
-Bo Carpelan-
Niin. Mitäpä sitä muuta. Tajunnanvirta ja vaelteleva ajatus on itselleni ehkä se rakkain runon tyyli, ja yllä oleva edustaa sitä mielestäni loistavasti. Ei lisättävää.
