Luovuus. Mistä se lähtee?
Useimmiten tyhjästä tilasta.
Siitä että saa istua jossakin omien
ajatustensa kanssa, kenenkään
häiritsemättä. Tyhjä paperi, puhdas
maisema - aukea niitty, meri, pelto.
Ja siihen joskus ihan arkinen ripaus
jotakin joka saa ajatuksen juoksemaan.
Jokainen runoilija on varmaan joskus kirjoittanut luomisen tuskasta ja kirjoittamisen prosessista. Sanoihin kun on kirjoittajalla aina jonkinlainen viha-rakkaussuhde. Samoin kuin varmaan taidemaalareilla maaleihin ja kankaisiin, käsitöiden tekijöillä lankoihin ja muihin materiaaleihin, valokuvaajilla kameraan.
Tässä pari omaa oodiani runoille!
Mitään en voi piilottaa
näiltä kirjaimilta.
Häpeilemättä jokainen tavu
tuijottaa käsiäni.
Ne tuntevat sormet,
jotka ne kirjoittivat.
.............................................
Uupumuksen aakkosista
sujuvia sanakäänteitäkö?
Nukahtaa sen ääreen,
missä olen hyvä,
jäädä paperille.
..............................................
Kirjoitan huonosti
Minussa ei ole kipinää
Kunnianhimoa ei koskaan ollutkaan
Mitä ovat kangertelevat sanat
jotka putoilevat paperille
kuin kuolleet lehdet
Ei tämä ole minun arvoistani
............................................
Rakastua sanoihin
Takertua kuolemattomaan
Tanssittaa tavuja
Keimailla kirjaimille
Hurmata rivit
ja kipinät niiden väleissä
Inspiroitua
Tarttua hetkeen
-PJ-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä jälkesi blogiini! Palaute, ideat, ajatukset tervetulleita! :)