torstai 28. tammikuuta 2016

Runotorstain 394. haaste - Valkoinen valhe

Tämän torstain runohaasteena valkoinen valhe. Hmmm...


Ja taas tuli syksy.
Kesä unohdettiin, 
koska talvi tuli muotiin.

Lumihiutaleiden lupaus
oli hetkellistä
Nyt sade vei valkoisen valheen pois
Jäljelle jääneet
tympeät, hiekkaiset lumikasat

"Raitapaita ja purjehduskengät kesäksi!"
huutavat naistenlehdet helmikuussa

-PJ-

maanantai 25. tammikuuta 2016

Kirjoitusta kirjoittamisesta


Luovuus. Mistä se lähtee?
Useimmiten tyhjästä tilasta.
Siitä että saa istua jossakin omien
ajatustensa kanssa, kenenkään
häiritsemättä. Tyhjä paperi, puhdas
maisema - aukea niitty, meri, pelto.
Ja siihen joskus ihan arkinen ripaus
jotakin joka saa ajatuksen juoksemaan.

Jokainen runoilija on varmaan joskus kirjoittanut luomisen tuskasta ja kirjoittamisen prosessista. Sanoihin kun on kirjoittajalla aina jonkinlainen viha-rakkaussuhde. Samoin kuin varmaan taidemaalareilla maaleihin ja kankaisiin, käsitöiden tekijöillä lankoihin ja muihin materiaaleihin, valokuvaajilla kameraan.

Tässä pari omaa oodiani runoille!




Mitään en voi piilottaa
näiltä kirjaimilta.
Häpeilemättä jokainen tavu
tuijottaa käsiäni.
Ne tuntevat sormet,
jotka ne kirjoittivat.

.............................................

Uupumuksen aakkosista
sujuvia sanakäänteitäkö?
Nukahtaa sen ääreen,
missä olen hyvä,
jäädä paperille.

..............................................

Kirjoitan huonosti
Minussa ei ole kipinää
Kunnianhimoa ei koskaan ollutkaan
Mitä ovat kangertelevat sanat
jotka putoilevat paperille
kuin kuolleet lehdet

Ei tämä ole minun arvoistani

............................................

Rakastua sanoihin
Takertua kuolemattomaan
Tanssittaa tavuja
Keimailla kirjaimille
Hurmata rivit
ja kipinät niiden väleissä

Inspiroitua
Tarttua hetkeen

-PJ-

torstai 14. tammikuuta 2016

Runotorstain haaste: Pakkanen

Runotorstai-blogin haastesana tälle viikolle on, mikäpä muu, kuin viime päivinä jopa täällä eteläisessä Suomessa niin tutuksi tullut, nipistelevä pakkanen. Alla ajatuksia joita se inspiroi minussa!


Pakkanen

petivaatteet ulos
matot ulos
villavaatteet ulos

valkoiseen 
on upotettava kaikki 
mikä vaatii puhdistusta

syyttömät pölypunkit kituvat ja kuolevat
ja ihminen on tyytyväinen, myhäilee

vaan kirkastuupa myös kuolevaisen mieli
tässä kasvoja armotta nipistelevässä,
häpeilemättä askelen alla narskuvassa,
henkeäsalpaavassa valkeudessa

-PJ-

maanantai 21. joulukuuta 2015

Omaa tuotantoa - päivän kevennys

Omakirjoittamani runot ovat vaihtelevasti joko suhteellisen itseanalysoivia ja vakavia (päiväkirjamaisia), tai sitten kevyempiä, joissa yritän tavoitella sarkastisen humoristista otetta. Yksi tällainen osui silmiini runomuistikirjastani, vuodelta 2004. Tiedättehän, joskus kun astuu kerrostalon hissiin viime hetkellä, ne automaattiset liukuovet meinaavat mennä kiinni ennen kuin ehtii sisään? Tällaisista arjen hetkistä on kiva kehitellä runoutta. Toki tämän saa sitten tulkita omalla tavallaan, hissi voi tässä runossa yhtä hyvin symboloida jotakin ihan muuta. Siinä on modernin runouden kiehtovuus: Mitä juuri SINÄ näet näissä sanoissa ja mitä ne sinulle tarkoittavat? :)


Kerrostalojen hisseissä
ovilla on taipumus
käydä päälle
Salakavalat hyökkäykset
Ne pelottavat minua hiukan

Mitä jos
jään väliin, venyn:
Pää yläkertaan, jalat alas?

-Pauliina-

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Taivas, ja niin paljon muuta, avoin, näissä runoissa...



Pieni henkilökohtainen muisto tällä kertaa: vuonna 2003 pidin uuden kämppikseni kanssa tupaantuliaiset. Paljon hyviä ystäviä, naurua, herkkuja, keskustelua. Saimme myös ihanan paljon tuparilahjoja vierailta. Kaksi ystävääni, joita en siinä vaiheessa ollut edes tuntenut kovin kauaa, toivat minulle lahjaksi yllä näkyvän Bo Carpelanin kokoelman. Se oli paras tuparilahja kaikista, ja on kulkenut mukanani asunnosta toiseen, maasta toiseen, kaupungista toiseen. Luulen että kiintymykseni tähän kirjaan on puoliksi sen loistavasta sisällöstä ja puoliksi sen antajien ajattelevaisuudesta ja "yllättävästä" minun niin hyvin tuntemisestani lyhyen tuttavuuden jälkeen johtuvaa. En rakasta tavaraa ja materiaa, mutta rakastan sitä että tavaroista tulee mieleen rakkaita ihmisiä vuosien takaa. 

Carpelanin kokoelman nimi osuu naulan kantaan. Runot ovat tarkkoja mutta kuitenkin avoimia, älykkäitä mutta äärimmäisen herkkiä, niistä jään joka kerta miettimään runoissa mainittujen ihmisten persoonaa ja taustaa. Näissä runoissa aukeaa taivas ja paljon muutakin!

Minä olen kesäillassa
olen väistyvässä valossa 
hiljaisella taivaalla
silmänräpäyksen ikuisuuden
ennen kuin päivä ehtii tänne
sinä vielä vierelläni 
aamu ja illan sarastus
ja sanomaton jota kuuntelemme
meille yhteinen
lyhyessä selkeässä elämässä

- Bo Carpelan-

Rakastan yllä olevan viimeistä fraasia. Lyhyessä selkeässä elämässä. Se kiteyttää koko runon tunnelman mestarimaisen napakasti, ja mitätöi turhat dramatisoinnit ihmiselämän koukeroista tarpeettomiksi. Ah miten elämän perusasiat voikin kiteyttää muutamaan riviin!! <3

Olisi vain vähän kipeä
makaisi vuoteessaan
yöpöydällä puolukkamehua
saisi lukea jännittävää kirjaa
eikä piittaisi mistään muusta,
torkahtelisi tämän tästä
kuuntelisi hajamielisenä
putoavan lumen ääntä,
hidasta, ulkoa.

-Bo Carpelan-

Niin. Mitäpä sitä muuta. Tajunnanvirta ja vaelteleva ajatus on itselleni ehkä se rakkain runon tyyli, ja yllä oleva edustaa sitä mielestäni loistavasti. Ei lisättävää.








perjantai 20. marraskuuta 2015

Hiljaisuus



Älä pelkää hiljaisuutta
paitsi jos se on totaalinen
eivätkä edes puut
puhu sinulle, juttele marraskuusta
joka on niin pimeä
etteivät ne jaksa ojentua poluille joita kuljet

Älä pelkää hiljaisuutta
jonka ihminen luo

Mutta ne puut

-PJ-

maanantai 2. marraskuuta 2015

Päivän Pulinat goes deep

Tervehdys, lukija!

Uusi koti, uudet tuulet. Takaisin kotimaahan muutettuani aioin lopettaa koko blogin pidon, mutta kun tämä jokasyksyinen runokärpäsen purema ei jätä rauhaan, niin päätin muuttaa blogin sisällön ja suunnan kokonaan. Tästä lähtien voit lukea täällä sekä itse kirjoittamiani että muiden kirjoittamia runoja, ajatelmia, sekä lyhyesti niiden itsessäni herättämiä fiiliksiä. Muutoksen myötä tein blogistani myös hiukan julkisemman, eli uudet lukijat ovat tervetulleita, ja näin ollen olen poistanut lähes kaikki aikaisemmat, päiväkirjamaiset tekstit näkyvistä. Valokuvia lupaan edelleen postailla, runojen tunnelmaan sopivia sellaisia. Eläköön runous ja ajatuksen kipinä!

Oman 2015-2016 talveni tunnuslause tulee olemaan seuraava:


Jokaisena päivänä
pitäisi kuulla vähintään
yksi kaunis laulu,
lukea hyvä runo,
nähdä jokin oivallinen maalaus

ja jos mahdollista,

puhua muutamia järkeviä sanoja.

- Goethe -