Runotorstain 397.haaste: Pöytä

Runoilijan talossa

Puhtaalta pöydältä on hyvä aloittaa,
hän sanoi
Mutta pöytälaatikossa olivat runoilijan sanat
iloisesti sekaisin
Lennokkaat ajatukset tunkivat
avaimenreiästä ulos

Minä istuin pöydänreunalla jalkojani heilutellen
riemukkaana kuin lapsi
sillä minä en ole ollenkaan
jalat maassa -tyyppiä

-PJ-

Runotorstain 396.haaste - Suo

Tänään ei vajota suohon, vaan kirjoitetaan siitä! :)


Suo

Kurjat kurjet harmaina suolla
sinne upposi kultainen kuokka 
Jussia ei näy, taisi suksia muille soille

Suo säilöö salaisuudet
Suolet, luut, aarteet sinne uponneet
minne päivä ei suo valoaan

Suomuurain tulisena huutomerkkinä

Elämän loputon sarka ja suo
Soilla soivat mustat metsot

Suokaa anteeksi suomalaisille
(arvon hekin ansaitsevat)

-PJ-

The English Poet inside my head

Ajattelin lisätä pari viikkoa sitten kirjoittamisesta kirjoittamaani blogiin vielä yhden oman runon, tällä kertaa englanniksi. Paljon en englanniksi kirjoita; vaikka se onkin toinen "kotikieleni", runous on silti niin oma maailmansa, että en koe pystyväni leikkimään sanoilla lähimainkaan yhtä hyvin kielellä, joka ei kuitenkaan ole äidinkieleni. Mutta alla oleva ei omasta mielestäni ole hassumpi tongue-in-cheek / kieli-keskellä-suuta -yritys, joten laitettakoon se tänne kun sopii niin hyvin tuohon kirjoitus- ja luovuusteemaan...


Simple
are my wishes

To reconcile myself
with forgotten words

To have and to hold
Blank paper
Blue ink
Talking to me again
Two passionate lovers

I missed you too

-PJ-

Runotorstain 394. haaste - Valkoinen valhe

Tämän torstain runohaasteena valkoinen valhe. Hmmm...


Ja taas tuli syksy.
Kesä unohdettiin, 
koska talvi tuli muotiin.

Lumihiutaleiden lupaus
oli hetkellistä
Nyt sade vei valkoisen valheen pois
Jäljelle jääneet
tympeät, hiekkaiset lumikasat

"Raitapaita ja purjehduskengät kesäksi!"
huutavat naistenlehdet helmikuussa

-PJ-

Kirjoitusta kirjoittamisesta

Luovuus. Mistä se lähtee?
Useimmiten tyhjästä tilasta.
Siitä että saa istua jossakin omien
ajatustensa kanssa, kenenkään
häiritsemättä. Tyhjä paperi, puhdas
maisema - aukea niitty, meri, pelto.
Ja siihen joskus ihan arkinen ripaus
jotakin joka saa ajatuksen juoksemaan.

Jokainen runoilija on varmaan joskus kirjoittanut luomisen tuskasta ja kirjoittamisen prosessista. Sanoihin kun on kirjoittajalla aina jonkinlainen viha-rakkaussuhde. Samoin kuin varmaan taidemaalareilla maaleihin ja kankaisiin, käsitöiden tekijöillä lankoihin ja muihin materiaaleihin, valokuvaajilla kameraan.

Tässä pari omaa oodiani runoille!




Mitään en voi piilottaa
näiltä kirjaimilta.
Häpeilemättä jokainen tavu
tuijottaa käsiäni.
Ne tuntevat sormet,
jotka ne kirjoittivat.

.............................................

Uupumuksen aakkosista
sujuvia sanakäänteitäkö?
Nukahtaa sen ääreen,
missä olen hyvä,
jäädä paperille.

..............................................

Kirjoitan huonosti
Minussa ei ole kipinää
Kunnianhimoa ei koskaan ollutkaan
Mitä ovat kangertelevat sanat
jotka putoilevat paperille
kuin kuolleet lehdet

Ei tämä ole minun arvoistani

............................................

Rakastua sanoihin
Takertua kuolemattomaan
Tanssittaa tavuja
Keimailla kirjaimille
Hurmata rivit
ja kipinät niiden väleissä

Inspiroitua
Tarttua hetkeen

-PJ-

Runotorstain haaste: Pakkanen

Runotorstai-blogin haastesana tälle viikolle on, mikäpä muu, kuin viime päivinä jopa täällä eteläisessä Suomessa niin tutuksi tullut, nipistelevä pakkanen. Alla ajatuksia joita se inspiroi minussa!


Pakkanen

petivaatteet ulos
matot ulos
villavaatteet ulos

valkoiseen 
on upotettava kaikki 
mikä vaatii puhdistusta

syyttömät pölypunkit kituvat ja kuolevat
ja ihminen on tyytyväinen, myhäilee

vaan kirkastuupa myös kuolevaisen mieli
tässä kasvoja armotta nipistelevässä,
häpeilemättä askelen alla narskuvassa,
henkeäsalpaavassa valkeudessa

-PJ-

Omaa tuotantoa - päivän kevennys

Omakirjoittamani runot ovat vaihtelevasti joko suhteellisen itseanalysoivia ja vakavia (päiväkirjamaisia), tai sitten kevyempiä, joissa yritän tavoitella sarkastisen humoristista otetta. Yksi tällainen osui silmiini runomuistikirjastani, vuodelta 2004. Tiedättehän, joskus kun astuu kerrostalon hissiin viime hetkellä, ne automaattiset liukuovet meinaavat mennä kiinni ennen kuin ehtii sisään? Tällaisista arjen hetkistä on kiva kehitellä runoutta. Toki tämän saa sitten tulkita omalla tavallaan, hissi voi tässä runossa yhtä hyvin symboloida jotakin ihan muuta. Siinä on modernin runouden kiehtovuus: Mitä juuri SINÄ näet näissä sanoissa ja mitä ne sinulle tarkoittavat? :)


Kerrostalojen hisseissä
ovilla on taipumus
käydä päälle
Salakavalat hyökkäykset
Ne pelottavat minua hiukan

Mitä jos
jään väliin, venyn:
Pää yläkertaan, jalat alas?

-Pauliina-