Runotorstai: Kaunis

Koira kallistaa kauniisti päätään
kun kerron sille että se on varmasti 
maailman paras labradoori
ja että pehmeämpää päätä saa hakea

Se ei tiedä olevansa ihmisen mielestä kaunis
Mutta sen se tietää että ihmistä voi vedellä naruista
kun kallistaa kaunista päätään oikeassa kohtaa

Illalla olohuoneessa rauhoittava ääni 
kun se kauniilla purukalustollaan
järsii luuta ja maiskuttaa


-PJ-

Elämästä

Viimeisin runokirjalöytöni kirjastosta oli Mirkka Rekolan runous. Sieltä löytyi muutamia helmiä, esimerkkinä tämä tiivis ja pelkistetty kuvaelma ihmisen elosta ja olosta... Ja tähänkin on kauniisti sidottu luontokuvaus loppuun, onhan ihminen osa luontoa. 

Mutta minähän elän yhä

                        tahtomattanikin,

minä joka todistan tämän ruumiillani

ja seison täällä

kuin seisoisin hautani edessä.

Minä katson

että jokaisessa auringonlaskussa

on koko menneen päivän loisto.

-Mirkka Rekola-

Pidin tuosta kovasti, entä te, hyvät lukijat?

Kevät soi

En ole mikään suuri "vanhan" runouden ystävä (1900-luvun alkupuoliskolla kirjoitetun), sillä koen tekstit usein vähän raskaiksi lukea ja einoleinomaisen maailman itselleni vieraaksi (tosin Eikalla on muutamia aivan ihania luontorunoja). Tällä viikolla törmäsin kuitenkin lauluharrastuksen parissa Kaj Chydeniuksen säveltämään runoon jonka kirjoittaja on minulle suht tuntematon Einari Vuorela (s. 1889 - k. 1972, sanoo Google). Lieneekö sitten tällä hetkellä vallitseva vuodenaika sekä hauskankuuloinen sävellys tehnyt tehtävänsä, mutta tähän vanhan ajan runoon ihastuin! Saa hymyn huulille :)


Kevättunnelma

Tuli taas ihanat tuulet,
tuli taas heleät pilvet, 
kuulin naurua tuvasta,
räystäs pillitti pihalla. 
Tytöt ne tuvassa nauraa,
vallattomat vaarin kuullen,
kun kevät kehissä kieppuu,
kapuelee kangaspuilla.

On kuin suvi suuta soisi,
halajaisi hauskat muistot,
kulta kaulasta pitäisi,
käsi polttava povessa.
On kuin olisi tuvassa 
seinän raot rahoja täynnä,
hyllyt helliä sanoja,
kellokaapissa käkiä.

- Einari Vuorela-

Runotorstain 404.haaste: Keväinen

Se tuoksu kun
kaupungin patalaiska harja ei ole vielä jylissyt hiekoitushiekan yli
ja aurinko alkaa tehdä siitä street foodia
paahtaa jyvistä itselleen popcornia

Se tuoksu
jalkakäytävillä ja sieraimissa ja ikkunoissa joista ei näe läpi
Ratiseva, lämmin, pyörivä hiekkapöly 

Se on kuin talvi olisi aivastanut jäämistönsä kaupungin kaduille

-PJ-